Suuomen suosituimmat vaikuttajat

Womantaking a selfie

Sosiaalinen media on noussut erittäin suosituksi työkaluksi Suomessa viimeisten vuosien aikana. Tämän vuoksi sen kautta on pinnalle noussut myös monia erittäin suosittuja vaikuttajia, joilla on jopa satoja tuhansia seuraajia, joille nämä vaikuttajat jakavat esimerkiksi arkeaan ja erilaisia kokemuksiaan päivittäin. Seuraavaksi haluaisinkin luoda pienen silmäyksen siihen, ketä jotkut näistä isommista vaikuttajista ovat, ja millaisia asioita he ovat tehneet noustakseen esille sosiaalisessa mediassa ja internetissä. Tämä ehkä auttaa joitakin näkemään sen merkityksen, joka internetillä voi olla, ja uskon, että monista näistä vaikuttajatarinoista on mahdollista inspiroitua ja hakea erittäin tärkeitä vaikutteita myös omaan tekemiseen.

Linda Juhola

Linda Juhola aloitti PS I Love Fashion –bloginsa kirjoittamisen ylioppilaaksi kirjoittamisensa jälkeen. Alun perin Juhola kirjoitti pelkästään omaksi ilokseen, mutta aikojen saatossa blogi on nostanut suosiotaan todella paljon, ja nykyään Juhola voi jo pitää sen kirjoittamista päätoimisena ammattinaan. Tänä päivänä Juhola asuu Tukholmassa, ja hän postailee innokkaasti blogiinsa ja Instagramiinsa tyylikkäitä valokuvia sekä muunlaista sisältöä, josta kaikki trenditietoiset ja muodista kiinnostuneet voivat varmasti ottaa inspiraatiota. Juholalla on tuhansia seuraajia esimerkiksi Instagramissa ja myös hänen bloginsa pysyy todella suosittuna, joten häntä voi todellakin hyvällä syyllä kutsua yhdeksi Suomen menestyneimmistä vaikuttajista.

Woman photo of sneakers

Jenni Rotonen

Linda Juholan ohella Jenni Rotonen on yksi Suomen suosituimmista ja menestyneimmistä muotibloggaajista. Hänen bloginsa Pupulandia valittiin esimerkiksi Suomen parhaaksi muotiblogiksi vuonna 2016, ja hön on todella näkyvästi esillä myös muualla internetissä, kuten kauniissa ja tyylikkäissä Instagram-kuvissaan, joita seuraa päivittäin kymmenet tuhannet suomalaiset ja ulkomaalaisetkin. Bloginsa menestyksen myötä Rotosta on totuttu näkemään myös muualla, ja hänen kommenttejaan esimerkiksi muotiin liittyen on voinut nähdä myös perinteisemmän median kanavissa, joissa Rotonen on varmasti monelle tuttu asiantuntija erilaisten aiheiden saralla. Kaiken kaikkiaan Rotonen on siis todella hyvin onnistunut lyömään läpi vaikuttajana jopa siten, että hänen vaikutusvaltansa ylettyy sosiaalisen median ulkopuolellekin.

Janne Naakka

Janne Naakka on edellisten nimien tavoin aloittanut uransa muotibloggaajana, mutta hän on myöhemmin laajentanut osaamistaan huomattavasti, ja hänet tunnetaan nykyisin luultavasti erityisesti hänen muotia ja elämäntyyliä pursuavasta Youtube-kanavastaan. Naakka aloitti muotibloginsa kirjoittamisen vuonna 2009, ja hänen kävijämääränsä lähtivät nousemaan erittäin nopeasti siten, että muodista, kosmetiikasta ja matkailusta kiinnostuneita lukijoita kertyi Naakan blogille jopa kymmeniä tuhansia viikossa. Vuonna 2010 Naakka perusti Youtube-kanavan, jolle on myös hyvin nopeasti kertynyt satoja tuhansia seuraajia. Esimerkiksi Bonnierin teettämän tutkimuksen mukaan Naakka on seitsemänneksi seuratuin henkilö 16-19-vuotiaiden tyttöjen keskuudessa, joten hän on todella onnistunut siinä, mistä monet haaveilevat ja hän on erittäin merkittävä sosiaalisen median vaikuttaja.

Woman makin Haul

Maiju Voutilainen

Maiju Voutilainen eli mansikkka on videobloggaaja, joka tekee lifestyle-aiheisia videoita ja käsittelee videoissaan paljon myös vakavampia ja kantaaottavampia aiheita, kuten mielenterveyteen liittyviä asioita.. Voutilainen on myös julkaissut runokirjan, ja vuonna 2017 hänen työnsä mielenterveysaiheiden parissa palkittiin valitsemalla hänet Mielenterveyden keskusliiton vuoden 2017 Hyvän mielen lähettilääksi. Tämän lisäksi Voutilainen on saanut myös paljon muuta tunnustusta, ja vuonna 2017 hänet esimerkiksi nähtiin vieraana Linnan juhlissa.